Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen -erityistuki
Erityistukimuodon tavoitteena on maatalousympäristöissä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden säilyttäminen ja parantaminen erilaisilla hoitotoimenpiteillä. Pohjois-Karjalassa on noin 100 voimassa olevaa sopimusta, jotka koskevat Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämistä. Tukea voivat hakea viljelijät ja rekisteröityneet yhdistykset.
Huomioitavaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen -erityistukeen soveltuvista kohteista:
* peltoa tai pellon välittömässä läheisyydessä olevaa aluetta
* viljelyn tai laidunnuksen loppumisesta enint. 20v. tai kohteilla on kiinteitä muinaisjäännöksiä
* pellolla sijaitsevilla tukikohteilla (esim. peltoalueilla sijaitsevat lintujen ja muiden eläinten
levähdys- ja ruokailualueet) saa erityistuen lisäksi myös ympäristötuen, vaikka satoa ei korjata.
Lisäksi luonnonhaittakorvauksen saa silloin, kun sopimusaluetta hoidetaan suunnitelman mukaan.
* tukea haettaessa kannattaa muistaa, että tuki on pinta-alaperusteinen ja siitä syystä pienialaisten kohteiden hoitamisesta, esim. pistoaidan kunnostamisesta aiheutuneet kulut voivat ylittää moninkertaisesti tukimäärän.

Kuva: Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen - erityistuella parannetaan lajien elinympäristöjä.
Kuvassa pihlajaperhonen huopaohdakkeella.
Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen -erityistuen mahdollisia kohteita ovat esimerkiksi:
Reunavyöhykkeet pellon ja metsän välillä; pellon ja vesistön välillä tai pellon ja tien välillä [PDF]
- korkeintaan 20m leveitä monimuotoisia reuna-alueita.
Pelloilla sijaitsevat metsäsaarekkeet [PDF]
- korkeintaan 1 hehtaarin kokoisia monilajisia saarekkeita pellon keskellä
Pienet kosteikot [PDF]
- maatalousalueilla sijaitsevia muta- tai savihautoja, lähteitä, allikoita ym. lampareita.
Perinteisen maatalouden rakennelman kunnostaminen [PDF]
- kiviaidat ja maalaamattomat puurakennelmat (ei kuitenkaan ladot)
Katso lisätietoja arvokkaiden rakennusten tai rakennelmien kunnostamisesta:
* Alueelliset ELY-keskukset: avustukset rakennusperinnön hoitoon Lisätietoja: Kari Hammarberg,
P-K:n ELY -keskus, etunimi(.)sukunimi(at)ely-keskus.fi p. 0400 883 122.
* Museovirasto: rakennusten entistämisavustukset.
* Pohjois-Karjalan museo:rakennettu ympäristö
* Ei-tuotannollinen investointituki: perinteiseen karjatalouteen liittyvään rakennelmaan voi hakea silloin, kun rakennelma sijaitsee kartoitetulla eli arvokkaalla perinnebiotoopilla, jonka kunnostamiseen haetaan ko. tukea.
Maiseman monipuolistaminen [PDF]
- esim. maisemapuiden tai siirtolohkareiden ympäristöjen raivaaminen
Monimuotoisuuspellot [PDF]
- kasvien on oltava alueelle tyypillisiä luonnonkasveja esim. niittykasveja
Puukujanteiden perustaminen ja uusiminen [PDF]
- kujanteet johtavat tilakeskukseen pääväylältä
Tulva-pellot
- veden vaivaamat rantapellot voi muuttaa laitumiksi
Peltoalueilla sijaitsevat lintujen ja muiden eläinten levähdys- ja ruokailualueet
- arvokkaita lintujen muuton, pesimisen tai ruokailun kannalta
Pelloille perustettavat luonnon monimuotoisuuskaistat
- perustetaan pellolle esim. etelään avautuville metsänreunoille
Uhanalaisten lajien esiintymispaikat
- kohteen hoito määritellään lajin mukaan
Lintutornin ja polkujen rakentaminen
- soveltuvat parhaiten kokonaisuuteen jossa on muita erityisympäristötukikohteita, kuten tulvapelto tai peltoalueella sijaitseva lintujen levähdys- tai ruokailualue