Karjatilan menestykseksi

Pohjois-Karjala on vahva maito- ja luomumaakunta. Meillä on noin 700 maitotilaa, 7% Suomen maitotiloista. Ne tuottavat 6,5 % koko Suomen maidosta. Pelloista luonnonmukaisessa viljelyssä on n. 16%.

Olemme tehneet tilojen kanssa yhteistyötä ja kehittäneet elinkeinoa monipuolisesti: viljelyn, tilarakenteen, työskentelyolosuhteiden, karjan olojen, tekniikan ja rakentamisen neuvot ovat olleet viemässä kehitystä eteenpäin.

Lihaa tuotetaan maakunnassa pääasiassa maidontuotannon ohella. Emolehmätuotanto ja lammastilat ovat nostamassa päätään. Sianlihatuotanto maakunnassa on muutaman vahvan sianjalostajan elinkeino.

Kehittämistyötä on tehty 125 vuotta

Hyvästä maidosta jalostetaan täällä juustoja, jotka maistuvat vientituotteina ympäri maailman. Hyvien juustojen laadun takeena on täällä tuotetun maidon laatu. Laatutyö ja laadun varmistus maatiloilla aloitettiin ensimmäisenä Suomessa pohjoiskarjalaisilla tiloilla. Ensimmäinen laatuhanke käynnistettiin jo 1994. Ensimmäiset laatusertifikaatit  Suomessa luovutettiin maatiloille Pohjois-Karjalassa vuonna 1997.

Tähän on päästy pitkäjänteisellä neuvonnalla ja  yhteistyöllä eri  tahojen asiantuntijoiden kanssa. Työ alkaa jo tiloilta ja jatkuu yhdessä elintarviketeollisuuteen saakka.

  

 

 

 

ProAgria verkkopalveluissa
uutta

* tulostettavissa lehmätaulut ajantasaisin tiedoin
* Rehuvasteella on mahdollista verrata eri rehuyhdistelmien tuotantovaikutusta ja taloudellista tulosta
* Kysy lisää maitotilaneuvojalta

 Esimerkki lehmätaulusta (pdf)
Verkkopalvelusivuille Linkki