Karelia à la carte- hanke päättyi verkosto jatkaa
Karelia à la carte -hanke 1.1.2008–31.12.2011 oli ProAgria Pohjois-Karjala ry:n hallinnoima ja toteuttama. Hanke oli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007–2013 toimenpiteen 313 (Matkailuelinkeinojen edistäminen) mukainen. Hankkeessa edistettiin matkailu-, elintarvike- ja käsi- ja taideteollisuusalan keskinäistä yhteistyötä sekä Pohjois-Karjalan erityspiirteitä ja paikallisen identiteetin huomioivaa tuotekehitystyötä. Hanke on ollut myös Pohjois-Karjalan matkailustrategian 2007 -3013 (5.4 Vahvuutena teematuotteet) mukainen.
Hanke toimi koko maakunnan alueella. Hanketta rahoittivat Pohjois-Karjalan ELY -keskus, valtio, Euroopan maaseuturahasto, kunnat ja mukana olleet yritykset. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 400 000 euroa. Toiminnassa on ollut mukana 138 yritystä, joista Karelia à la carte verkostoon kuuluu noin 80. Hankkeen aikana on työstetty ruokamatkan tuotteistaminen sekä kehitetty uusia matkailutuotteita kotimaan markkinoille sekä kansainvälisille markkinoille. Yrityskohtaisia investointeja ja kehittämistoimia on toteutettu 42 yritykseen.
Hankkeen toimesta on informoitu yritysryhmähankkeiden hakumenettelystä, hallinnoinnista ja yrittäjien sitoutumisesta yritysryhmähankkeisiin. Aktivoinnin tuloksena laitettiin vireille kaksi yritysryhmähanketta: Karjalaiset perinneleivonnaiset -hanke sekä Pidot pystyyn -hanke.
Karelia à la carte -hankkeessa on toteutettu Laatua yrittämiseen -valmennuksia. Valmennuksien tavoitteena on ollut selkeyttää yrityksen toimintaa nyt ja tulevaisuudessa. Valmennukset ovat sisältäneet lyhyitä tietoiskuja, keskusteluja, ryhmätöitä ja toinen toisilta oppimista. Valmennus (kesto 4 pvä) on sisältänyt toimenpiteitä, joiden avulla on voitu tarkastella ja kehittää yritystoimintaa käytännönläheisesti.
Karelia à la cartesta on luotu vakiintunut brandi, jonka tunnettavuutta on hankkeen aikana lisätty runsain mitoin erilaisilla markkinointitoimenpiteillä. Yksi tärkeimmistä toimenpiteistä on ollut www.kareliaalacarte-fi sivujen tunnetuksi tekeminen. Sivujen kokonaiskävijämäärä on seurattu 1.1.2009 alkaen. Ensimmäisellä raportointikaudella 1.1.–30.6.2009 kävijöitä oli 1 796. Sivuilla on 1.1.2009–30.6.2011vierailtu 40 754 kertaa. Keskimäärin joka kuukausi 1 400 eri ihmistä käy sivustoilla, lähes 50 kävijää päivittäin. Jokainen vierailija on käynyt vähintään viidellä sivulla eli ei ole käyty vain katsomassa vaan on haettu myös tietoa. Sivustoilta on ladattu 44,53 GB erilaisia aineistoja mm. Karjalaiset perinneleivonnaiset esitykset, logistiikka/markkinointiselvitys, Juhlapalveluopas, Karelia à la carte reseptivihkonen.
Hanke kilpailutti Pohjois-Karjalaan liittyviä ruoka- ja tuotekuvauksia varten valokuvauksen ammattilaisia. Valokuvaaja otti vuoden ajan eri vuodenaikoihin liittyviä ruokakuvia; valmiista ruoka-annoksista, yksittäisistä ruokalajeista, karjalaisista perinneleivonnaisista, pitopöydistä, ruokailutilanteista sekä kuvia sienistä, marjoista ja järvikaloista. Kuvat ovat yrittäjien, yhteistyökumppaneiden ym. käytettävissä. Joensuun Kauppahallin torin puoleisten ikkunoiden somistukset ovat hyvä esimerkki näistä kuvista.
Yritysten kehittämiseen liittyy olennaisesti myös markkinakentän tunteminen ja uusien ideoiden synnyttäminen ja edelleen kehittäminen. Hankkeen aikana tehtiin viisi opintomatkaa eripuolelle Suomea. Opintomatkojen tavoitteena on ollut yhteistyön sekä matkailupalveluiden ja tuotteiden kehittäminen. Opintomatkoihin kuuluivat matkan aikana tehtävät ryhmätyöt matkakohteista, joissa arvioitiin yritysten palvelun laatua, tuotteita, markkinointia, opasteita, sisätilaa, lähiympäristöä sekä elämyksellisyyttä. Ruokapalveluiden osalta arvioitiin ruoan aistittava laatu, astiat, kattaus, asiakaspalvelu sekä ympäristö sisätiloissa.
Hankkeen aikana on tuotteistettu eri teemoihin liittyviä Karelia à la carte ruokaretkiä. Karelia à la carte Karjalaisella Ruokaretkellä tulevat tutuiksi pohjoiskarjalainen yrittäjyys, ruokakulttuuri, nykypäivän gastronomia ja Karelia à la carte -verkosto. Paikalliset makuelämykset ja karjalainen vieraanvaraisuus täydennettynä monipuolisilla ohjelmapalveluilla ja kädentaidoilla muodostavat ainutlaatuisen ruokamatkan.
Loppuraportti [PDF]


